Huoneistoala: 100–150 m²

Nuoren poikamiehen kauaskantoinen kotiprojekti

Nuoren poikamiehen kauaskantoinen kotiprojekti

Lex Lappalaisella on ollut vuosia nuoreksi mieheksi poikkeuksellisen päämäärä: hän on halunnut kodikseen omakotitalon. Komea hirsitalo valmistui jouluksi isolle tontille Tuusulaan.

Talomerkeistä etsittiin parasta hinta-laatusuhdetta

Lex Lappalaisen jouluksi Tuusulan Rusutjärvelle valmistuneen talon synnytys oli kolmen vuoden projekti. Valtaosan ajasta vei sopivan tontin ja talomallin löytäminen. Itse rakentaminen tapahtui vauhdikkaasti, neljässä kuukaudessa. Hankkeelle Lex asetti suuret tavoitteet; hän halusi nuorena poikamiehenä rakentaa oman talon, jossa hän uskoo asuvansa vuosikymmeniä, vaikkapa koko elämänsä.

Lex halusi vankkarakenteisen talon, jolla on pitkä elinkaari. Vaihtoehtoja oli vain yksi: hirsitalo. Se on vakuuttanut nuoren miehen paitsi pitkäikäisyydellä myös hyvällä sisäilmalla ja kodikkaalla tunnelmalla. Talopaketin ostoa edelsi eri valmistajien vertailu. Lex ja rakennusprojektissa vastaavana työnjohtajana toiminut äiti Marja-Leena Lappalainen vertailivat kymmenkuntaa hirsitalomerkkiä. Vertailun ykköseksi todettiin K-Rautojen myymä Kimara. Siinä hinnan ja laadun suhde oli heidän mielestään paras.

 

Omakotitalo tuusulassa

Asukkaat: 28-vuotias Lex Lappalainen sekä koirat Poju ja Cleo.
Talo: pulpettikattoinen Kimara-hirsitalo.
Tontti: 5100 neliön suojainen tontti Tuusulan Rusutjärvellä.

Omakotitalo tuusulassa

Asukkaat: 28-vuotias Lex Lappalainen sekä koirat Poju ja Cleo.
Talo: pulpettikattoinen Kimara-hirsitalo.
Tontti: 5100 neliön suojainen tontti Tuusulan Rusutjärvellä.

Kimaralta valittiin moderni-ilmeinen, murretulla harjakatolla varustettu kolmen makuuhuoneen malli. Lex ei tarvitse kahden koiransa kanssa asuessaan niin montaa erillishuonetta. Olohuoneen viereen alunperin suunnitellusta makuuhuoneesta jätettiin väliseinä rakentamatta. Lopputuloksena talossa on poikkeuksellisen avarat oleskelutilat. Huoneistopinta-alaa on 119 neliötä.

Uudessa kodissa erityisen hyvää on iso, yli 5000 neliön tontti. Tasainen piha-alue soveltuu mainiosti koirien kanssa työskentelyyn. Päivätöidensä päätteeksi Lex kouluttaa palveluskoiria. Miehen omia koiria ovat schäfer Poju ja rottweiler Cleo.

Niin Lex kuin Marja-Leena ovat rakennusammattilaisia. Lex on erikoistunut sähkötöihin ja Marja-Leena projektien johtamiseen diplomi-insinöörin koulutuksen hankkineena. Oman rakennusprojektin myötä heidän yrityksensä Aigis Animus Oy rakentaa jatkossa Kimara-hirsitaloja muuttovalmiiksi perustusten tekoa ja hirsikehikon pystytystä lukuunottamatta. Toimialueena on Etelä-Suomi.

HUOMAA tässä kodissa

  • kosteiden tilojen näyttävät laatat
  • kookas olohuone
  • maalaishenkinen keittiö

Sisustusta elävöittää massiivipuu

Yksilöllisen ilmeensä koti on saanut näyttävillä pintamateriaaleilla. Silmiä ihastuttavat erityisesti kosteiden tilojen ja kodinhoitohuoneen laatat. Tumma sävymaailma sopii erityisen hyvin miehiseen kotiin. Laattaa ovat myös sisälattiat makuuhuoneita lukuunottamatta. Kova lattia on selvä valinta kahden ison koiran kanssa asuessa, mutta se miellyttää myös Lexin silmiä. Laatat on hankittu Laattapisteestä.

Sisustusvalinnat ovat Lexin ja Marja-Leena yhdessä tekemiä. Keittiön kalustuksessa lähtöajatuksena oli moderni maalaiskeittiö vaaleine kehysovineen ja massiivipuutasoiseen. Lex mietti kaapisto-oviin tummaakin väriä, mutta arveli niiden synkistävän kodin kokonaisilmettä. Kalusteet hankittiin Ikeasta ja rustiikkiset tasot on tehty Bauhausista löytyneistä tammilevyistä. Niistä muotoiltiin myös saarekkeen taustaseinä. Sisäkatto on sormipaneelia. Hirsiseinät pintakäsiteltiin Helmi-sävyisellä Osmocolorilla.

Sisustuksen riemua kosteissa tiloissa.

Vessaan ja kodinhoito- huoneeseen ensikertaa astuessa ei voi välttyä hurraa-huudoilta. Pinnat ovat näyttäviä ja ihastuttavat varmasti niitäkin, jotka omaan kotiinsa valitsevat vaaleampia laattoja. Kodinhoitohuoneeseen Lex halusi tummat kalusteet ja seiniin vedettiin Noki-sävyinen öljyvaha.

Sisustuksen riemua kosteissa tiloissa.

Vessaan ja kodinhoito- huoneeseen ensikertaa astuessa ei voi välttyä hurraa-huudoilta. Pinnat ovat näyttäviä ja ihastutta- vat varmasti niitäkin, jotka omaan kotiinsa valitsevat vaaleampia laattoja. Kodinhoitohuoneeseen Lex halusi tummat kalusteet ja seiniin vedettiin Noki-sävyinen öljyvaha.

Rakentamisessa otettiin ripeä loppukiri, että Lex pääsi muuttamaan uuteen kotiin jouluksi. Jouluviikolla kodista puuttui vielä sauna ja sisustuksen viimeistely. Lehtemme kuvauksia varten apuun riensi hämeenlinnalainen sisustus-suunnittelija Tiia Rumbin tuomalla joukkoon muutamia lainakalusteita ja stailaamalla asuintilat viihtyisiksi pienillä koriste-esineillä. Tiian yritys Laatu Design lainasi kuvausrekvisiitan Jyskiltä.

Lexiä lainakalusteista miellytti erityisesti lankkukantinen Roskilde-ruokapöytä. Sellaisen nuori mies haluaa kotiin pysyvästikin. Ehkä se ilmestyy jossakin vaiheessa Lexin isän, takavuosina kilpa-ajajana tunnetun ja nykyisin puutaiteilijana toimivan Robert Lappalaisen tekemänä. Kodissa on jo hänen lahjoittamansa puutikkaat ja olohuoneen nurkkaan sijoitettu puuveistos. Massiivipuu on Lexin mieleen niin sisustuksessa kuin kodin seinissä.

Yksi makuuhuone yhdistettiin oleskelutilaan.

Lex, Poju ja Cleo tarvitsevat arkeensa vain kaksi makuuhuonetta, joten talomalliin alunperin kuulunut kolmas makuuhuone yhdistettiin olohuoneeseen. 2,75 metriä korkeassa olohuoneessa on nyt avaruutta. Sisäkatto tehtiin K-Raudasta hankituilla sormipaneeleilla. Lattialaatat ostettiin Laattapisteellä. Kodin peruslämpö tulee porakaivosta ja nopeaa lisälämpöä antaa Panadero kamiinatakka. Pyöreä sohvapöytä on Jyskistä. Divaanin viereen sijoitetut tikkaat ja olohuoneen nurkassa näkyvä puuveistos ovat Lexin isän Robert Lappalaisen käsityötä.

Moderni maalaiskeittiö toteutettiin Ikea-kalustein

Lexin aluksi suunnittelemat tummat keittiökaapistot vaihtuivat vaaleiksi. Ikean valkoiset kehysovet tuovat kaivattua vaaleutta kodin kokonaisilmeeseen. Massiiviset puutasot ja saarekkeen taustalevyn Lex on itse muotoillut ja hionut Bauhausin myymistä tammilevyistä. Hirsiseinien lämmin värisävy on syntynyt Osmocolorin Helmi-sävyisellä vahalla. Kylpyhuoneen seinät on laatoitettu Mirage-laatoilla.

Faktat ja tekijät

  • Valmistaja: Kimara
  • Kerrosala: 129 m²
  • Huoneistoala: 119 m²
  • Huoneluku: k, rt, oh, 2 mh, ph, s, vh
  • Kerrosluku: 1
  • Energialuokka: B
  • Runkomateriaali: puu
  • Arkkitehtisuunnittelu: Kimara/asukas
  • Rakennesuunnittelu: Insinööritoimisto Jukka Silver
  • LVI-suunnittelu: WA-Plan Oy
  • Sähkösuunnittelu: Hämeen Sähkötalo, Aigis Animus Oy/asukas
  • Sisustuksen suunnittelu: Tiia Rumbin ja asukas

Faktat ja tekijät

  • Valmistaja: Kimara
  • Kerrosala: 129 m²
  • Huoneistoala: 119 m²
  • Huoneluku: k, rt, oh, 2 mh, ph, s, vh
  • Kerrosluku: 1
  • Energialuokka: B
  • Runkomateriaali: puu
  • Arkkitehtisuunnittelu: Kimara/asukas
  • Rakennesuunnittelu: Insinööritoimisto Jukka Silver
  • LVI-suunnittelu: WA-Plan Oy
  • Sähkösuunnittelu: Hämeen Sähkötalo, Aigis Animus Oy/asukas
  • Sisustuksen suunnittelu: Tiia Rumbin ja asukas

Rakenteet

  • Perustukset ja alapohja: maanvarainen betonilaatta, anturat
  • Kantavat seinät: 205 x 275 lamellihirsi
  • Ikkunat: Kaskipuu
  • Ulko-ovet: Kaskipuu
  • Väliseinät: kipsilevy
  • Väliovet: Swedoor
  • Vesikattorakenteet: aito konesaumattu katto, turvatuotteet Nesco Oy
  • Lämmitysjärjestelmä: Thermia maalämpö
  • Lvi-järjestelmä: Enervent koneellinen ilmanvaihto
  • Tulisija: Panadero
  • Tulihormi: Kota

Sisustus

  • Lattiapinnat: laattalattia, makuuhuoneissa vinyylilankku Silent Elegance Oak Authentic Ceruse beige
  • Sisäkattopinnat: sormipaneeli, K-Rauta
  • Seinäpinnat: öljykäsitelty Osmocolorilla
  • Laatat: Laattapiste
  • Kiintokalusteet: Ikea

Nooran ja Markon moderni hirsikoti – ”Unelmamme on totta”

Nooran ja Markon moderni hirsikoti – ”Unelmamme on totta”

Noora Valtonen ja Marko Määttänen rakensivat Kimara-hirsitalon Keravalle. Ensikertalaiset onnistuivat hyvillä ohjeilla, läheisten tuella ja sinnikkyydellä.

MIKSI HALUSITTE RAKENTAA TALON?

Olemme molemmat asuneet lapsuutemme omakotitalossa. Haaveilimme omasta talosta, sen tilasta ja rauhasta. Etsimme aluksi valmista kotia ja ehdimme jo löytää meille sopivan puutalon Tuusulasta. Koimme kuitenkin ison pettymyksen, kun kuntotarkastuksessa kävi ilmi, että talon alapohja on homeessa. Kauppojen peruunnuttua tuntui, ettemme enää uskalla ostaa valmista taloa. Aloimme pohtia rakentamista. Olemme molemmat käteviä käsistämme ja sukulaisten kannustamana uskalsimme ryhtyä urakkaan.

Mitä toivoitte kodilta?

Tahdoimme talon yhteen tasoon ja muodoltaan selkeäksi. Tilojen avaruus ja valoisuus oli tärkeä lähtökohta suunnittelulle.

Olohuoneesta ja keittiöstä halusimme yhtenäisen tilan, jossa on isot ja korkeat ikkunat. Rakensimme itsellemme loppuelämän kodin, joten talon piti mukautua myös tuleviin elämänvaiheisiin. Tulevaisuudessa voimme jakaa isoimman makuuhuoneen kahdeksi. Olohuoneeseen on varattu paikka takalle.

Miksi valitsitte Kimara-hirsitalon?

Tutkimme eri rakennusmateriaaleja ja talomalleja. Kivitalo olisi ollut hirsitaloa kalliimpi sekä vaikeampi rakentaa. Rakennusmateriaalina hirsi tuntui parhaalta sen turvallisuuden ja hyvän sisäilman takaavien ominaisuuksien takia. Vantaan K-Rauta 75:ssä oli todella hyvä talomyyjä, eikä meidän tarvinnut mennä muualle. Myymälässä tutustuimme eri hirsimalleihin ja nurkkaratkaisuihin. Kimaran moderni ja selkeä ulkonäkö miellytti meitä alusta lähtien, mikä sai meidät valitsemaan sen. Emme halunneet paneloida hirrellä kaikkia väliseiniä, vaan käytimme hirttä sisällä enemmänkin tehosteena.

Millaisia muutoksia talopakettiin teitte?

Meille oli yllätys, miten paljon talopakettia pystyi muuttamaan. Talo käännettiin peilikuvaksi, jotta se sopi paremmin tontille. Taloa myös levennettiin ja pidennettiin, sillä tahdoimme siihen yhden makuuhuoneen lisää. Jätimme olohuoneesta pois tuuletusikkunat, jotta saimme yhtenäiset, isot ikkunat.

Suurensimme myös saunaa. Vaihdoimme lauteiden paikkaa, jotta saimme ne kotoisasti vastakkain. Koska talo sijaitsee lähellä junaraiteita, valitsimme markkinoiden paksuimman, 275-millimetrisen lamellihirren. Se on tyylikäs ja eristää hyvin lämpöä, mutta myös suojaa taloa raide- ja lentoliikenteen melulta. Valkolakkasimme hirret saadaksemme sisälle lisää valoa. Näin haaveidemme musta keittiö pääsi kunnolla oikeuksiinsa. Paneeli-Ässä-lakka estää hirren tummumisen ja lian tarttumisen hirren pintaan. Puun syyt näkyvät kuitenkin edelleen hienosti.

”Pidemmiltä reissuilta kotiin tullessamme puun hyvä tuoksu ottaa meidät vastaan jo eteisessä. Tänne on aina ihana palata, eikä täältä oikeastaan ole tarvetta edes lähteä mihinkään.”

”Pidemmiltä reissuilta kotiin tullessamme puun hyvä tuoksu ottaa meidät vastaan jo eteisessä. Tänne on aina ihana palata, eikä täältä oikeastaan ole tarvetta edes lähteä mihinkään.”

Miten rakennusvaihe sujui?

Löysimme tontin Keravalta nopeasti. Projektin alkaessa kerroimme ystävillemme, ettei meitä kannata vähään aikaan pyytää mukaan menoihin. Kaikki töistä jäänyt vapaa-aika kului raksalla, kotona kävimme vain nukkumassa. Olemme molemmat hyvin sinnikkäitä ja päättäväisiä. Pidimme koko ajan mielessä, että talon valmistuttua meillä on paikka, jossa saamme levätä ja nauttia. Projektin aikana saimme neuvoja ja apua rakentamiseen vanhemmiltamme ja ystäviltämme, joilla on kokemusta rakentamisesta. Ostimme vain vähän työtä ulkopuolelta.

Haastavinta projektissa olivat tontin maanrakennustyöt. Isolta tontilta oli poistettava valtavasti savea, ja tontti piti paaluttaa. Kun kaivinkone upposi saviseen liejuun keskellä pimeintä syksyä, mietimme, mihin oikein olemme lähteneet. Aivan kaikki oli kurassa. Talvi oli onneksi lähes lumeton. Ehdimme myös ostaa suuren osan materiaaleista ennen kuin korona-pandemia alkoi näkyä hintojen nousuna. Pysyimme muutenkin hyvin budjetissa, tingimme ja kilpailutimme kaiken huolellisesti.

Kun perustukset oli tehty ja talopaketti saapui, seinät nousivat talkoovoimin yhden viikonlopun aikana. Pystyttäminen oli hämmästyttävän helppoa ja nopeaa. Kimaran ohjeet olivat todella hyvät. Pystyttämisessä eniten aikaa meni hirret yhteen lukitsevien vaarnatappien nuijimiseen. Vaarnatappeja tarvittiin yhteensä 452.

Kauanko rakentaminen kesti?

Tonttikaupat teimme heinäkuussa 2019 ja aloitimme välittömästi tontin raivauksen. Rakennusluvan saimme marraskuussa. Talopaketti saapui tontille tammikuun lopussa 2020, ja muuttamaan pääsimme saman vuoden syyskuussa.

”Kokoonnumme ystävien ja tuttavien kanssa usein meille pitkän pöydän ääreen istumaan iltaa. Pidämme juhlien järjestämisestä, ja silloin myös talo on parhaimmillaan. Keittiön iso saareke on kuin tehty juhlatarjottaville. Kun Marko tulevana kesänä täyttää 30, kutsumme ystävät ja läheiset grillijuhliin pihalle.”

”Pankille oli haastavaa vakuuttaa, että me nuoret rakentajat saisimme talon pystyyn ja valmiiksi. Olimme kaveripiirissämme ensimmäisiä, jotka rakensivat talon itse. Moni epäili myös, että päätyisimme eroon ennen kuin talo valmistuu. Saimme talon valmiiksi ja olemme edelleen onnellisesti yhdessä.”

”Pankille oli haastavaa vakuuttaa, että me nuoret rakentajat saisimme talon pystyyn ja valmiiksi. Olimme kaveripiirissämme ensimmäisiä, jotka rakensivat talon itse. Moni epäili myös, että päätyisimme eroon ennen kuin talo valmistuu. Saimme talon valmiiksi ja olemme edelleen onnellisesti yhdessä.”

Mitä halusitte sisustukselta?

Meillä on hyvin samanlainen maku. Pidämme vaaleista ja maanläheisistä sävyistä sekä hillitystä tyylikkyydestä ja selkeydestä. Emme halunneet kotiin liikaa huonekaluja. Noora suunnitteli sisustuksen ja hankki huonekaluja rakentamisen kestäessä. Kun tarpeeksi isoa ruokapöytää ei löytynyt, teimme sen itse.

Tuntuiko talo heti kodilta?

Aiempi kotimme Tuusulassa oli kerrostalokaksio. Vaikka oma talo oli meille molemmille pitkäaikainen haave, tuntui iso talo aluksi vähän kolkolta. Oli outoa, miten rakennustyömaasta tulikin yhtäkkiä koti. Meidän piti itsekin ensin totutella ajatukseen, että olemme omakotitaloasujia jo alle kolmekymppisinä.

Miten neuvoisitte hirsitalosta haaveilevia?

Tontin valintaan ja perustamisen ratkaisuihin kannattaa perehtyä huolella. Pohjatyöt voivat tulla todella kalliiksi, jos maata pitää vaihtaa tai paaluttaa. Me pystyimme tekemään paaluttamista lukuun ottamatta kaikki maanrakennustyöt itse. Olemme tosi tyytyväisiä hirteen materiaalina. Sen tuoksu tuntuu ihanasti nenässä päivittäin. Hirsi kannattaa käsitellä nopeasti, jos sen haluaa säilyttää vaaleana. Projekti oli työläs. Rakentamisesta selviää myös ilman aiempaa kokemusta, kun apua on saatavilla. Kaikkein tärkeintä on oma sinnikkyys, ja talopaketin ohjeiden avulla pääsee pitkälle.

”Valoisassa kodissa mieli lepää.”

Noora Valtosen ja Marko Määttäsen koti

  • Kimara K 123 -hirsitalo
  • 1085 neliön tontti Keravalla
  • Kerrosala 162 m2, huoneisto- ala 148 m2
  • 4 h, k, oh, khh, sauna, tekninen tila
  • Kantavat seinät: lamellihirsi 275 mm

Rohkeiden ratkaisuiden ja näyttävien ideoiden hirsitalo – Rakentajatarina

Rohkeiden ratkaisuiden ja näyttävien ideoiden hirsitalo

Tieto ja taito ovat tarpeen talon rakentamisessa, kun tavoitteet asetetaan korkealle. Heli ja Pasi Sundström antoivat rakennusprojektilleen kaiken osaamisensa lähtiessään toteuttamaan loppuelämänsä kotia. Pariskunnan itse suunnittelemassa ja rakentamassa hirsitalossa vaalea puu on saanut rinnalleen tummia, kovia pintoja – ja valmiin kodin nuorekas ilme onkin kekseliäs sekä kertakaikkisen upea lattiasta kattoon.

Ykkössijalla: hirsiseinän hengittävä rakenne ja visuaalinen lämpö

Sundströmit tietävät viihtyvänsä Hollolassa yli 10 vuoden asumiskokemuksella. Vuonna 2009 sieltä hankittiin ensimmäinen talo, vuosien saatossa täydellisesti remontoitu paritalo. Iltakävelyillä tarkkailtiin Kartanon pientaloalueen kehittymistä, uusien tonttien kaavoittamista. Niiden tuloa myyntiin seurattiin herkeämättä ja mieluisin rakennuspaikka oli valittuna reilusti ennen tonttihaun alkamista.

Kun sen aika lopulta koitti, pariskunta sai eniten haluamansa, hivenen alle 900 neliön palan maata, jolle unelmoitu Kimara-hirsitalo päästiin rakentamaan. Alusta saakka oli selvää, että uudessa kodissa pitää olla hirsiseinät: hengittävä rakenne ja puun synnyttämä visuaalinen lämpö ovat ykkössijalla niin Helin kuin Pasin arvomaailmassa. Nykypäivän hirsitalot miellyttävät myös ulkonäöllisesti molempia.

Unelmakotiin haluttiin selkeät muodot ja pulpettikatto. Sisustuksessa on mahdollisuus käyttää vaikka mitä materiaaleja, kunhan ulkoseinien hengittävyyttä ei estetä millään tavoin. Väliseiniä varten pariskunnalla oli mielessä kestäviä ja näyttäviä ideoita.

Sujuvat kaupat ja rohkeat ratkaisut itserakentajan ilona

Hirsien toimittajaksi valittiin Kimara: kaupat talopaketista tehtiin Järvenpään K-Raudassa hyvän ja joustavan palvelun ansiosta. Kauppaan sisällytettiin puutavaran lisäksi hirsikehikon pystytys.

Seinien noustua pystyyn oli Helin ja Pasin vuoro ryhtyä tositoimiin unelmatalonsa valmistumiseksi. Pasi tekee rakennushommia päivätyökseen ja Helillä on sähköasentajan koulutus. Tiimiin saatiin mukaan vielä Helin isä Hannu Hietala. Homma eteni rivakasti, mutta tunteja tarvittiin paljon. Pasi laski viettäneensä tontilla 2200 tuntia ennen muuttoa; aikaa töiden aloittamisesta oli kulunut runsaat kahdeksan kuukautta.

Sekä talo että tavanomaisesta edukseen poikkeava sisustus ovat pariskunnan omaa käsialaa. Pohjaratkaisun toteutti Heli, ja pintojen valintaan niin rouva kuin herra toivat omat kunnianhimoiset ideansa. Valintoja tehdessä tarvitsi ajatella ainoastaan omia mieltymyksiä. Kun talo rakennetaan itselle pitkäaikaiseksi kodiksi, ei ole syytä arkailla rohkeitakaan ratkaisuja.

Koti kolmelle lämpiää hyödyntäen vesi-ilmalämpöpumppua ja takkaa

128 huoneistoneliön talossa on kolme makuuhuonetta. 11-vuotiaan Siina-tyttären valtakunta on muista huoneista erillään heti sisääntulon vieressä. Kahden muun makuuhuoneen ovet ovat vastakkain. Niiden väliin jää Helin ja Pasin makuuhuoneen yhteyteen rakennettu vaatehuone.

Tontilla on valmiina jo tallirakennuskin. Se pystytettiin pitkästä puutavarasta. Lämmitysmuodoksi olisi todennäköisesti valittu maalämpö, mutta sitä alueen rakennusmääräykset eivät sallineet. Lämmitys hoidetaan vesi-ilmalämpöpumpulla ja massiivisella varaavalla takalla. Sahaa ja naulapyssyä ei ole vielä hävitetty, niitä tarvitaan kevään koittaessa takapihan terassin tekoon.

Liuskekiviä seinässä ja 40 metriä led-nauhaa vinossa sisäkatossa

Vieraalla ottaa aikansa valita, siirtääkö silmänsä lattiaan, kattoon vai väliseiniin. Mikään niistä ei ole toteutettu tavanomaisilla ratkaisuilla. Värimaailma on rajattu tiukasti mustaan, harmaaseen ja valkoiseen. Tummia pintoja on paljon.

Hirsiseinät on pintakäsitelty kuultovalkoisella Colorian-luonnonmaalilla. Se takaa hirsien hengittävyyden ja on M1-luokiteltu. Parin metrin hirsipaneeliseinä makuuhuoneiden välissä on saanut tumman maalin.

Oleskelutilojen lattia on tavallista betonivalua, johon on kiillotettu silikaattipinta. Lopputulos on harvinaisen tyylikäs – siitä pitää, vaikka ei muuten betonipintojen ystävä olisikaan. Valu tehtiin omana työnä ja viimeistelyn hoiti Ecofloor Oy. Makuuhuoneiden lattiat ovat Wikandersin vinyylikorkkia.

Mustaa liuskekiveä on totuttu näkemään lattioilla ja niissäkin yleensä ulkotiloissa. Heli sen sijaan halusi sellaisen olohuoneen suurimman seinäpinnan verhoiluksi. Painavien kivien asennus oli melkoinen urakka. Ne täytyi ruuvata taustalevyyn kiinni.

Valkoista kattopaneelia ei voi kutsua erityisen näyttäväksi, ellei asennusta hoideta Sundströmien idealla: vinossa katossa kulkee huoneen päästä päähän viisi led-valonauhaa. Pasilla ja Hannulla oli melkoinen urakka valonauhojen välissä kulkevien paneelien sahaamisessa määrämittaan.

Laattoja valitessaan Heli ja Pasi tykästyivät isoihin, tummiin vaihtoehtoihin. Kylpyhuoneen pinnat hakevat tyylikkyydessä vertaistaan.

Artikkeli on muokattu Uusi koti -lehden numerossa 2/2021 julkaistusta jutusta.

Ensiasunnoksi hirsitalo – Rakentajatarina

– Aika paljon asuntonäyttöjä kierrettiin, mutta lopulta päätimme hypätä rohkeasti syvään päähän ja ryhtyä talonrakentajiksi. Saatiin kerralla omanlainen.

Näin kertovat Lauri ja Noora Haapanen, jotka rakentavat omaa hirsikotiaan Turun ja Kaarinan rajalle. Mikään markkinoilla ollut asunto ei tuntunut pariskunnan mielestä omalta. Kummatkin olivat varmoja, että jossain vaiheessa he haluaisivat joka tapauksessa asua omakotitalossa. Väliaikaisen asunnon ostamisen sijaan päätettiin kerralla rakentaa oma: ajan kanssa yhdessä suunniteltu, juuri omanlainen koti.

– Omakotiasuminen on ehdottomasti meidän juttu. Siellä on tilaa tehdä ja olla: verhoilla kirppikseltä löytynyt tuoli, korjata polkupyörää, nikkaroida, pestä auto, hoitaa puutarhaa. Olemme kummatkin tottuneet omakotitaloelämään ja tiedämme minkä verran työtä se toisinaan vaatii.

Hirsi kertoo omaa hiljaista tarinaansa

Hirsi oli rakennusmateriaalina lopulta pariskunnalle luonteva valinta. Noora on viettänyt lapsuutensa 1800-luvulta peräisin olevassa hirsitalossa, ja Laurin juuret ovat Vanhan Rauman puutalokortteleissa. Molempia kiehtoi paitsi hirren ajattomuus ja kestävyys myös seinärakenteen yksinkertaisuus.

– Puu on kasvanut pitkään ja sillä on oma historiansa kerrottavanaan. Lisäksi hirsi on materiaalina rauhoittava ja tuo kotiin lämpöä ja kotoisuutta. Vaikka tontilla ei olisi hehtaareja pihamaata, on kodissa silti luontomainen tunnelma.

Sekä Noora että Lauri työskentelevät musiikin parissa, Noora musiikkipedagogina ja Lauri kapellimestarina. Kun töissä korvat ovat kovalla käytöllä, kotona osaa arvostaa hiljaisuutta. Siksi hirren erinomaiset akustiset ominaisuudet saavat kiitosta.

Pariskunta kartoitti eri talotoimittajia. K-Raudan talomyyjän Jukka Lamminpään kanssa yhteistyö alkoi sujua niin mallikkaasti, että rakennusprojekti päätettiin viedä maaliin asti hänen kanssaan. Talotoimittajaksi valikoitui Kimara Hirsitalo.

– Kimaran taustalla on isot ja luotettavat toimijat, Kesko ja Kontio, joten voimme luottaa siihen, että kaikki toimii asiantuntevasti ja jouhevasti.

– Esimerkiksi yhdessä toimitetussa hirsipaketissa oli nirhauma. Soitimme lähettämöön ja jo parissa tunnissa saimme ilmoituksen, että uusi hirsi tehdään saman tien ja lastataan lähetettäväksi vielä saman päivän aikana. Lisäksi kaikki hirret on numeroitu ja niiden paikat merkitty selkeästi. Näin isossa projektissa on tärkeää, että asiat sujuvat kuten pitääkin.
Myös Lamminpään mielestä yhteispeli eri toimijoiden välillä sujui hyvin, ja suuri kiitos tästä kuuluukin nimenomaan Haapasille.

– Noora ja Lauri suhtautuivat hyvin joustavasti ja neuvottelevasti rakennusvalvonnan muuttuviin vaatimuksiin. Lisäksi pääsuunnittelija, pariskunnan tuttu, hoiti koko rakennuslupaprosessin todella jämäkästi. Näillä asioilla oli suuri merkitys onnistuneen lopputuloksen kannalta.

Ei kompromisseja

Uuden kodin suunnittelu tehtiin kaikessa rauhassa. Molemmilla oli selvät sävelet talon ominaisuuksien suhteen, ja Kimaralta löytyi toiveita vastaava pohjamalli suunnittelun pohjaksi ja muokattavaksi.

– Avoin olohuone-keittiö talon keskellä on kodin sydän: yhteinen tila täynnä elämää. Sisäänkäynnin yhteyteen halusimme tuulikaapin avoimen eteisen sijaan. Ja tietenkin kodin pitää olla avara ja valoisa, joten olohuoneen isot ikkunat ovat etelän suuntaan.

Aluksi taloon oli suunniteltu yksi yhteinen työhuone, mutta keväällä alkanut etätyö muutti suunnitelmia lennossa. Nyt pohjakuvassa on molemmille oma, hyvin äänieristetty ja omalla ilmanvaihdolla varustettu työhuone, jossa soittaminen ja työskentely sujuu omassa rauhassa. Autokatoksen yhteyteen tulee varasto sekä tekninen tila, joten ääntä pitävät laitteetkin ovat hieman erillään asuintiloista.

Rakennuslupavaiheessa katon muoto jouduttiin kertaalleen muuttamaan. Käytännössä sisätiloihin sillä ei juuri ollut merkitystä.

– Olemme tyytyväisiä lopputulokseen ja niin pitääkin olla. Emme haluaisi tyytyä kompromisseihin ja harmitella jälkikäteen, että omat toiveet eivät täyttyneet. Koti on suuri päätös, ja on tärkeää herätä joka aamu tyytyväisenä omiin valintoihin.

Askel kerrallaan yhdessä eteenpäin

Pariskunta valitsi toimitusasteeksi hirsipaketin, eli he rakentavat kodin suurelta osin itse ja omien kontaktiensa avulla. Eri työvaiheiden kilpailuttaminen ja ammattilaisten löytäminen vie oman aikansa, mutta tarjoaa myös mahdollisuuden vaikuttaa eri työvaiheisiin enemmän.

– Voimme vertailla paremmin hintoja ja käyttää eri työvaiheissa esimerkiksi ennestään tuttuja ammattilaisia. Meille on tärkeää, että saamme itse päättää ketkä kotiamme rakentavat. Siitä syntyy erityinen yhdessä tekemisen tunne. Hyvä vastaava mestari on auttanut paljon ja pitänyt yhteispelin toimimassa.

Itse rakentaminen mahdollistaa myös sen, että kotiin liittyviä päätöksiä päästään tekemään kaikessa rauhassa. Esimerkiksi lopulliset sisustusvalinnat halutaan tehdä vasta, kun seinät ovat pystyssä ja tilojen hahmottaminen on helpompaa.

– Menemme askel kerrallaan aina seuraavaan työvaiheeseen. Näin vältetään hutivalinnat. Tiedämme kyllä minkä mallinen keittiöstä tulee ja minkälainen kaappijako siellä on, mutta lopulliset laattavalinnat ja muut teemme vasta kun sen aika on. Onneksi makumme on melko samanlainen. Keskustelemme myös mielellämme kaikista ratkaisuista ammattilaisten kanssa. Heillä on valtavasti hiljaista tietoa eri työvaiheista.

Vakavasti haaveillen

Haapasten hirsikoti rakentuu vaihe kerrallaan. Rakennusprojektin edistyessä myös jännitys nousee.

– Odotamme aina seuraavaa työvaihetta entistä innokkaammin. Oikeastaan nyt uskallamme jo nauttia joka hetkestä.

Entä mitä vinkkejä pariskunnalla olisi rakentamista suunnitteleville?

– Haaveilu kannattaa ottaa vakavasti! Dokumentoikaa kaikki, kirjatkaa ylös toiveet ja ideat ja kaikki mitä kodilta oikeasti haluatte. Eri vaihtoehtoja on valtavasti, ja lopulta ei enää mitenkään voi muistaa minkälaisesta maalisävystä joskus aikoinaan haaveili. Ja luottakaa itseenne ja siihen mitä haluatte, sillä koti tehdään teille ja sen pitää miellyttää vain teitä.

Hirsikoti nousi lapsuusmaisemiin – Rakentajatarina

Unelma saaristossa asumisesta oli kytenyt pariskunnan mielessä kauan. Lapsuudenmaisemissa Varsinais-Suomessa sijaitsi isovanhempien tontille rakennettu suvun yhteinen kesämökki, jossa oleiltiin myös talviaikoina. Vuosi vuodelta saariston rauha tuntui entistä vetovoimaisemmilta ja kaupunkiasuminen tuntui jopa ahdistavalta. Maaseutukodin haaveilussa oli menty jo niin pitkälle, että sopiva talomalli ja talon paikkakin oli katsottu valmiiksi. Koti haluttiin korkeammalle rinteeseen, samalle paikalle, jossa oli aikoinaan sijainnut mummola ja josta näkymät suoraan merelle ovat aiempaakin paremmat. Rinnettä myötäilevän ratkaisun sijaan korkeat perustuspilarit nostavat talon tasaiseen korkeuteen. – Olimme pitkään miettineet, minkälainen talo tontille rakennettaisiin, jos voisimme tontin lunastaa kokonaan itsellemme. Muutama vuosi sitten siihen tarjoutui tilaisuus ja sen jälkeen pistettiin heti toimeksi. Olimme katsoneet Raision K-Rauta Kuninkojan valikoimasta Kimara Hirsitaloa. Kimara 161 -malli oli meidän suosikkimme, jota on nyt muokattu paremmin meidän tarpeisiimme sopivammaksi.

Talo osaksi maisemaa

Tämän mallin viisto pulpettikatto hyödynnettiin sisätiloissa, jolloin tilat tuntuvat neliöitään huomattavasti suuremmilta. Virallinen neliömäärä ei muutoinkaan anna täyttä kuvaa kodista, sillä merenpuoleiset maisema-ikkunat tuovat ympäristön osaksi kotia ja taloa kiertävät terassit ovat käytössä aina kun sää sen sallii. Alun perin pohjassa oli kolme makuuhuonetta, mutta se haluttiin supistaa kahteen. Samalla kun yksi makuuhuone jätettiin pois, saatiin avonaista keittiö-olohuonealuetta tuupattua hieman isommaksi. Huoneistoalaa kodissa on kaikkiaan 104 neliötä ja huoneita kahden makuuhuoneen ja tupamaisen olohuoneen lisäksi kodinhoitohuone sekä kylpy-/saunatilat. Avotila talon keskellä on kodin ydin, missä vietetään aikaa ja ikkunoista avautuu maisema meren poukamaan. Keittiö ostettiin Kalustetukku Charmian valikoimasta. Selkeälinjainen keittiö ja sen edessä oleva suuri saareke täyttävät kaikki kokkaajan toiveet. Valkoiset kaapistot ovat raikas kontrasti sementinväriselle laattalattialle ja puunvärisille, vahatuille hirsiseinille.

Muuttovalmis hirsitalo on helppo ratkaisu

Kimara Hirsitalon voi rakentaa monella eri tavalla: rakentaa voi kokonaan itse, pyytää avuksi K-Raudan laajaa kumppaniverkostoa tai tilata talotehtaan asennuspaketin. Pariskunta halusi rakentaa uuden kotinsa mahdollisimman stressittömästi, sillä rakentamiseen ei riittänyt aikaa oman työn ohessa.

– K-Raudasta saimme paljon apua, olimme siis osaavissa käsissä ensi hetkestä alkaen. Talomyyjä Jukka Lamminpää teki toivomamme muutokset nopeasti ja ryhtyi hoitamaan rakennusprosessia. Sitä kautta löytyi myös varsinaiset rakentajat eli Rakennusliike S. Kivelä. Valmiiksi rakentaminen sujui K-Raudan Lamminpään laajan asiantuntijaverkoston avulla.

Jokainen Kimara-rakentaja voi seurata rakennusprojektin etenemistä OmaKimara-extranetissä. Oman Kimaran sisustus- ja kalustusvalinnat on helppo tehdä K-Raudan laajasta valikoimasta, yhdessä K-Raudan asiantuntijoiden kanssa. Samasta paikasta löytyy kaikki tarvittava kodin sisälle ja ulos – myös puutarhaan, pihatöihin, vapaa-aikaan ja kodin piensisustukseen.

Hirsi on ylivertainen materiaali

Pariskunta valitsi kodikseen hirsitalon myös sen hyvän sisäilman ja materiaalin ekologisuuden vuoksi. Talo toteutettiin painumattomasta ristiinlaminoidusta hirrestä jiirinurkilla, mikä tekee ilmeestä modernin. Nykyaikaisella teknologialla valmistettu hirsirakennus on tiivis ja energiatehokas. Massiivisella hirsiseinällä on hyvä lämmönvarauskyky ja seinän pinta henkii aina sopivaa lämpötilaa. Hirren ominaisuuksiin kuuluu myös kyky tasata lämpötilaeroja, jolloin hirsirakennuksen lämmitys- ja viilennystarve on pienempi. Kodin lämmönlähteenä on Mitsubishi Heavy Industries -ilma-vesilämpöpumppu. Lisänä on varaava takka, joka tuo myös tunnelmaa.

Kimara Outa 103

Toimiva, valoisa 1-kerroksinen talo. Kolme makuuhuonetta. Suuret ikkunat tekevät olohuone-keittiöstä valoisan, ja tilan tuntua lisää vino sisäkatto. Kaksi terassia, joista isommalla mahtuu hyvin ruokailemaan.

Kimara Outa 120

Toiminnallinen koti, jonka avarasta olohuoneesta on keittiö erotettu omaksi tilakseen. Kolme makuuhuonetta, joista suurimman yhteydessä vaate- huone ja näkymä talon mittaiselle terassille. Valoa tuovat läpitalon ikkunat, ja vino sisäkatto korostaa tilan tuntua. Mukavuutta lisäävät kaksi erillistä wc:tä ja iso tekninen tila, joka toimii myös varastona. Sisäänkäynnin puolella on iso kuisti ja talon toisella puolella iso terassi, jonne pääsee mukavasti saunasta.

Kimara Outa 116 A

Tämä 2-kerroksinen talo mahtuu pienellekin tontille. Valoa tuovat isot läpitalon ikkunat. Alakerran olohuone-keittiöön mahtuu isokin ruokapöytä. Yläkerrassa kolme makuuhuonetta, tilava vaatehuone sekä parveke. Suuri terassi.

Musta hirsiunelma kalliolla – Rakentajatarina

– Meillä oli mielikuva pyöröhirrestä ja niiden perinteisistä nurkkaratkaisuista, joten nähtyämme modernilla tavalla toteutetun hirsitalon olimme suorastaan myytyjä. Tällaisen mekin halusimme, rakentajat kertovat. Tarjouksia otettiin useammalta eri toimijalta, ja kukkarolle sopivin kokonaisuus saatiin Kimara Hirsitaloilta, josta päätettiin tilata talon lisäksi samalla myös yhteensopiva autotalli-varasto. Kimaran talopaketti otettiin säältä suojaan asennuksella (SSA), jonka jälkeen ostajat rakensivat kodin itse loppuun. Koti valmistui vuodessa, autotalli on vielä osittain kesken. Talon ympärille on rakennettu jo terassitkin, mutta niitä laajennetaan tulevana kesänä vielä aiempaakin suuremmiksi. – Talotehtaan jäljiltä oli helppo lähteä jatkamaan rakentamista, itse loppuun tekemällä saimme melko paljon kustannussäästöjä. Meille rakentaminen ei ollut stressaava kokemus lainkaan!

Kaavan vaatimusten mukaan

Pariskunta löysi talolleen tontin Turun liepeiltä, jonne oli kaavoitettu kokonainen rypäs uusia tontteja vanhan asuinalueen jatkoksi. Tämä kyseinen kallioinen tontti sijaitsee tien päässä ja on hieman naapurustoa korkeammalla. Lähes suoraan kotiovelta alkavat metsäpolut ja lenkkimaastot. Rauhallisella alueella on lasten turvallista leikkiä ja kasvaa. Kaava asetti vaatimuksia talon ulkonäölle: sen piti olla puutalo ja tien puolella ulkoverhoilun värin piti olla tummanharmaa. Lisäksi katon tuli olla musta tiilikatto. Modernilinjainen hirsirakennus sopi rakennusvalvontavirastolle oikein hyvin. Talohaaveilun alkuaikoina nähty moderni hirsitalo oli jäänyt niin vahvasti pariskunnan mieleen, että kodiksi haluttiin vastaavan kaltainen malli. Kimaralla ei ollut perusvalikoimissaan sellaista, mutta onneksi yrityksen talomalleista voidaan muokata yksilöllisiä ja omaan tarpeisiin sopivia.

Selkeä huonejärjestys

Perheelle oli tärkeää, että kodissa on suuri, avoin keskitila, jonka ympärille muut huoneet on rytmitetty. Yhteensä 130-neliöisestä kodista varattiin keskitilalle noin 50 neliötä, talon päätyyn sijoitettiin pariovien taakse vanhempien suurikokoinen makuuhuone ja molemmille lapsille on omat makuuhuoneensa olohuoneen vieressä. Eteisestä on käynti kodinhoitohuoneeseen ja sauna-kylpytiloihin. Käytännölliset ja arkea helpottavat ratkaisut ovat kaltaisellemme pienten lasten perheelle todella tärkeitä. Avoimessa tilassa lasten leikkejä on helpompi valvoa. Kurahaalareista ja koiran tassuista kantautuva kura ja lika täytyy saada pysäytettyä jo kodinhoitohuoneeseen, siksipä kodissa onkin tarkkaan mietitty kulkuväylät ulos. Kauppakassit voi nostaa suoraan jääkaapin viereen keittiön ovesta, kodinhoitohuoneesta pääsee suoraan huuhtelemaan kurat ja viemään lapsen vaunuissaan ulos terassille nukkumaan.

Klassinen värimaailma pienellä kimalluksella

Kun ulkoseinät ovat mustanpuhuvia, haluttiin sisätiloista heleän valkoisia, se tekee tiloista entistäkin avarampia. Väliseinäpaneelit viimeisteltiin vahalla. Käytössä ollut ympäristöystävällinen Bloomin geelimäinen paneelivaha peittää hyvin, eikä kellastu herkästi ajan saatossa. Lattiamateriaaliksi ajateltiin ensin helppohoitoista vinyylilattiaa, mutta lopulta päädyttiin suurikokoiseen, keraamiseen laattaan. Olisikin ollut ristiriitaista valita muovimateriaalia lattiaan, kun seiniinkään ei sitä missään nimessä haluttu. Rakentajat ovat tyytyväisiä valintaan. Pieni kimallus laatassa tekee sen kauniiksi, ja lisäksi se on todella helppohoitoinen. Eikä se ole lainkaan liukas lasten leikkiä tai koirien juosta.

Turvallinen ja ekologinen koti

Ekologisuus painoi vaakakupissa paljon. Hirren erinomaiset ominaisuudet olivat seikka, minkä vuoksi he halusivat itselleen kodiksi hirsitalon. Monikerroksiset lamellihirret eivät tarvitse erillistä verhoilua, muovia tai muita lisäeristeitä pitääkseen kodin lämpimänä. – Valitsimme lamellihirren, joka on paksuudeltaan 205 ja korkeudeltaan 275 mm. Viime talvi oli kova pakkastalvi ja tuolloin tuli todistettua, että kodissa tarkenee erittäin hyvin huolimatta pelkästä hirsirakenteesta ja suurista maisemaikkunoista. Hirsitalon sisäilma on aina hyvä hengittää, sillä hirsi tasaa kosteutta ja lämpötiloja. Kodissa ei myöskään tarvitse rakennusmateriaalin ansiosta huolehtia kaiusta, vaikka lattiana on kovapintainen laatta ja talossa on suuria ikkunapintoja. Myös lämmitysmuodoksi valittiin ekoviisaampi vaihtoehto: Thermian 8 kilowatin maalämpöpumppu, joka on yhdistetty vesikiertoiseen lattialämmitykseen. Samaisessa koneessa on myös kustannustehokas viilennysyksikkö. Lisää lämpöä ja tunnelmaa saadaan kotiin vielä oleskelutilassa olevalla takalla.

Kimara Outa 134

2-kerroksiseen kotiin tuovat avaruutta läpitalon ikkunat, iso eteisaula ja olohuoneesta yläkertaan aukeava avoin tila. Keittiö erotettu omaksi tilakseen. Yläkerrassa on kolme makuuhuonetta, kaksi vaatehuonetta, wc ja tilava aula. Suuri terassi.

Hulppea hirsitalo rannan parhaalla paikalla – Rakentajatarina

Talo tontin komeimmalle paikalle

Mikkelissä rantaelämään on Suomen parhaimmat puitteet. Kaupungin alueella on 950 järveä ja niiden myötä enemmän mökkiläisiä kuin missään muualla. Myös omarantaisia omakotitalotontteja on runsaasti. Tämän tarinan Kimara-rakentajat hankkivat kahden hehtaarin maa-alueen Ylimmäisen rannalta jo useampi vuosikymmen sitten. Ensimmäiseksi sinne rakennettiin kelohirsinen sauna. Vasaroiden pauke ei loppunut siihen, sillä vuosien saatossa kelosauna on saanut seurakseen seitsemän muuta hirsirakennusta: saunoja ja majoitustiloja. Tontin korkein paikka, muutaman kymmenen metriä rannasta nouseva kallionlaki  kuitenkin säilyi vapaana kymmeniä vuosia. Kunnes pariskunta tuumasi, että valloitetaan sekin ja rakennetaan toisen tyylinen hirsitalo. Rakennusoikeutta tontilla oli yllin kyllin ja rakennusluvan sai myös vakituiselle asumukselle. Niin hirsitalo tehtiin omakotitalon määräysten mukaisesti ja varustettiin täydellisesti mukavaan, jokapäiväiseen asumiseen.

Kimara Aurinkorinne hurmasi jälleen

Rakentajapariskunta on tottunut asioimaan paikallisessa K-Raudassa ja sieltä löytyi kaikki tarvittavat materiaalit taloprojektiin. Kimara-hirsitaloperheestä miellytti tyyliltään Aurinkorinne-malli, joka löi itsensä läpi Hyvinkään asuntomessuilla vuonna 2013. Tontille sopivimmaksi todettiin Kimara K117, jonka ulkonäkö vastaa Aurinkorinnettä. Pohjamalliin tehtiin muutamia muutoksia: Kun makuuhuoneita ei tarvittu kolmea, jätettiin yhdestä väliseinä pois ja muutenkin tilava olohuone sai jatkeekseen television katseluun kalustetun tilan. Talon toista päätyä jatkettiin koko rakennuksen levyisellä autokatoksella, josta on sisäänkäynti kodinhoitohuoneeseen. Pihatöissä isoin urakka oli laiturille laskeutuvien portaiden nikkarointi. Aikaa ja lautatavaraa tarvittiin paljon ennen kuin kalliota myötäilevä kulkureitti levähdyspaikkoineen oli valmis.

Hyviä ja harkittuja ratkaisuja

Rakentajat hoitivat itsenäisesti talon sisustuksen, valitsivat pintamateriaalit ja ostivat huonekalut. Keittiöön löytyi vaalea Petra-keittiö, lattiaan asennettiin Parlan parketti ja seinät saivat hennosti valkoisen kuultokäsittelyn. Olohuoneen suuriin ikkunoihin löydettiin sähkömoottorilla toimivat Somfy-kaihdinverhot. Jos aurinko alkaa porottaa liiaksi sisään, kaihtimet saa vaivattomasti laskettua valoa torjumaan. Istumapaikat löytyvät kahdesta vastakkain sijoitetusta sohvasta. Niillä istuessa päät saa käännettyä rannan suuntaan. Terassilla on lasikaiteet, jotka näyttävät hyviltä myös rannan suunnasta katsottaessa. Olohuoneen nurkassa on kookas Tulikiven perinteinen vuolukivitakka. Sähkölämmityksen rinnalla talossa on myös poistoilmalämpöpumppu, joten ostoenergiaa ei hirsitalon lämpimänä pitämiseen paljon tarvita.

OTA YHTEYTTÄ KIMARA-MYYJÄÄSI JA KYSY LISÄÄ

Kimara Outa 141

Ison olohuoneen keskellä sijaitseva keittiö on talon sydän. Avarassa tilassa on mukava sekä viihtyä oman perheen kesken että kestitä vieraita. Isot ikkunat ja vino-katto lisäävät tilan tuntua. Talossa on kolmen tilavan makuuhuoneen lisäksi työ- ja vierashuone. Säilytystilaa tuovat kaksi vaatehuonetta, joista isompi kodinhoitohuoneen yhteydessä. Kodinhoitohuoneeseen pääsee myös ulkoa kuistilta – koiran tassut ja kuraiset saappaat saa pestyä kätevästi. Talon mittaiselle terassille mahtuu vaikka kesäkeittiö.

Hirsiunelma järven rannalla – Rakentajatarina

Annika Lahtinen ja Mika Miettinen sekä perheen kolme lasta arvostavat hirsitalon asumismukavuutta ja kodin miellyttävää puun tuoksua. Eron toisenlaiseen huoneilmaan huomaa, kun on muutaman päivän poissa. Kun avaa kotioven, nuuhkaisee heti eteisessä keuhkonsa täyteen huikeaa luonnon tuoksua. Kallaveden rannalle savolaiskylän rauhaan noussut hirsitalo on perheen kolmas itse rakentama koti. Mika on hankkinut talopaketin jokaiseen urakkaansa K-Raudasta. Kaksi ensimmäistä olivat puuelementtitaloja, ja tällekin tontille sellaista ensin mietittiin, mutta ulkoverhoiluun olisi käytetty hirsipaneelia. Kun ajatus saatettiin K-Raudan tutun talomyyjän korviin, ehdotti hän välittömästi hirsirunkoista Kimara Hirsitaloa. Ehdotusta ei tarvinnut pitkään miettiä: Annika ja Mika tiesivät, että lamellihirsistä rakennetuissa massiivipuutaloissa asuminen on terveellistä ja ekologista.

Räätälöidysti toiveiden mukainen

Kimaran mallistoa selaillessa Aurinkorinne-mallin ulkonäkö miellytti eniten, mutta pohjaratkaisu haluttiin räätälöidä oman perheen tarpeisiin ja toiveisiin. Makuuhuoneita tarvittiin neljä, kun talokauppaa tehdessä oli toivelistalla kolmas lapsi. Taloon haluttiin mahdollisimman iso ja avara tupakeittiö. Mika luonnosteli pohjaratkaisun käyttäen pohjana Kimara K144 -mallia. Kun kaikki suunnitelmat olivat valmiina, talolla oli Aurinkorinteen ulkonäkö olohuoneen korkeine ikkunaerkkereineen. 142 huoneistoneliötä käytettiin hyödyksi tehokkaasti ja nerokkaasti. Lasten makuuhuoneet jäävät eteisen oikealle puolelle ja oleskelutilat sekä Annikan ja Mikan omalla terassiuloskäynnillä varustettu makuuhuone eteisestä katsoen vasemmalle. Siellä on myös tilava kodinhoitohuone ja puulämmitteinen sauna. Kiukaan pesäluukku on kodinhoitohuoneen puolella.

Materiaalit K-Raudasta

Rakentaminen kesti seitsemän kuukautta. Mika oli mukana työn kaikissa vaiheissa, ja Annika antoi vahvan panoksen sisustamiseen. Ulkopuolista apua tarvittiin talon teknisiin töihin ja muuraamiseen. Suurin osa materiaaleista käytiin ostamassa tutusta K-Raudasta. Eteiseen valittiin erityisen näyttävä tapetti, ja väreiltään käänteisenä samanlainen löytyy myös vanhimman tyttären huoneesta. Muun muassa lattialaatat ja -laminaatit ovat Cello-sarjaa.

Tupakeittiön korkeaan väliseinään mietittiin ulkoseinien puupinnoista erottuvaa materiaalia, ja lopulta päädyttiin ajattomaan ja rouheaan tiileen. Kaikissa väliseinissä on eristeenä ekovillaa. Saunan lauteet Mika teki järvestä muutama vuosi sitten löytämästään uppotukista. Paikallinen sahuri sirkkelöi siitä komeita lankkuja, joista Mika nikkaroi tilavaan löylyhuoneeseen lauteiden istuimet ja selkänojat. Lämpökäsitellystä puusta tehty terassi jatkuu pitkänä lautaverhoiltuna polkuna aina laiturille saakka.

Artikkeli on lyhennelmä Uusi Koti -lehdessä julkaistusta jutusta.

OTA YHTEYTTÄ KIMARA-MYYJÄÄSI JA KYSY LISÄÄ

Kimara K 138

Kimaran uusi moderni kaupunkimalli. Kolme makuuhuonetta yläkerrassa omassa rauhassaan ja yksi alakerrassa – sopiva vaikka työ- tai vierashuoneeksi. Yläkerran aula sopii kakkosolohuoneeksi tai vaikka lasten leikkitilaksi. Keittiössä osa kodinkoneista on sijoitettu seinäkkeen yhteyteen, mikä myös erottaa tilan eteisestä. Olohuone on avoin ylös asti ja maisemaikkunoita on peräti neljä, joten valoa ja tilantuntua riittää. Saunasta ja tilavasta kodinhoitohuoneesta on kulku kätevästi suoraan ulos terassille.

Kimara K 108

Kimaran uusi moderni kaupunkimalli. Kaikki kolme makuuhuonetta on sijoitettu yläkertaan omaan rauhaansa. Yläkerrassa on myös kodinhoitohuone ja sen yhteydessä ikkunallinen vaatehuone, ja oma wc, jossa on suihkuvaraus. Tilava olohuone-keittiö on valoisa, ja suuret maisemaikkunat päästävät luonnon lähelle. Terassi on katettu ja suojaisa. Autokatoksen jatkeena on tilava varasto.

Kimara K 101

Kimaran uusi moderni kaupunkimalli. Kolme makuuhuonetta, joista suurimmassa oma vaatehuone. Avaraan ja valoisaan olohuone-keittiöön mahtuu helposti suurempikin ruokapöytä. Saunasta ja kodinhoitohuoneesta on oma kätevä uloskäynti. Katettu terassi on koko talon levyinen. Kaikki sisäänkäynnit on yhdellä seinällä, joten talon voi sijoittaa myös lähemmäksi tontin rajaa. Autokatoksen jatkeena on tilava varasto.

Kimara K 90

Kaksi makuuhuonetta ja tilava olohuone-keittiö. Keittiö on U-kirjaimen mallinen, joten laskutilaa riittää varmasti. Erillinen kylpyhuone, joka toimii samalla kodinhoitohuoneena. Tässä mallissa saunatiloihin ja pukuhuoneeseen on oma sisäänkäynti terassilta. Terassi on sijoitettu suojaisaan paikkaan talon kulmaan.

Kimara K 93

Kaksi makuuhuonetta alakerrassa ja parvella lisää makuutilaa. Olohuone on auki ylös asti, mikä yhdessä suurten ikkunoiden kanssa tekee tilasta avaramman. Tulisija tuo kodikkuutta. Saunasta on lyhyt matka suurelle, osin katetulle terassille vilvoittelemaan.

Kimara K 100

Muuttovalmis hirsitalo on vaivaton valinta uudeksi kodiksi.

Yksikerroksinen hirsikoti, jossa kolme tilavaa makuuhuonetta talon eri kulmissa. Talon sydän on tulisija aivan keittiön ja olohuoneen rajalla. Keittiössä riittää laskutilaa, ja siellä on kätevä aamiaispöytä. Olohuoneesta pääset suoraan ulos tilavalle terassille. Makuuhuoneeseen on mahdollista lisätä oma sisäänkäynti suoraan pesuhuoneeseen. Kodinhoitohuoneessa on oma kätevä uloskäynti.

 

Kimara K 107

Kolme tilavaa makuuhuonetta yläkerrassa. Yläkerrassa on myös suuri kylpyhuone, joka toimii samalla kätevästi kodinhoitohuoneena. Avara olohuone-keittiö. Pesuhuone toimii kätevästi kakkos-WC:nä. Olohuoneesta kulku katetulle terassille. Talon yhteydessä myös autokatos.

Kimara K 114

Kolme tilavaa makuuhuonetta, joista suurimmassa pariovilla erotettu iso vaatehuone arkea helpottamassa. Avara keittiö, jossa tilaa isolle ruokapöydälle, sekä tilava olohuone, jonne tulisija tuo kodikasta tunnelmaa. Kodinhoitohuoneesta kulku suoraan ulos. Terassi on katettu.

Kimara K 115

Alakerrassa kaksi makuuhuonetta, joissa tilaa myös työ- tai kampauspöydälle ja säilytykseen. Tilava olohuone-keittiö, jonne tulisija tuo tunnelmaa. Käytännöllinen ja toimiva kodinhoitohuone, josta kulku suoraan takapihalle. Saunaan on mahdollisuus asentaa puulämmitteinen kiuas. Yläkerrassa kaksi suurta makuuhuonetta, tilava vaatehuone ja wc, jossa tilaa myös suihkulle.

Kimara K 116

Kolme tilavaa makuuhuonetta, jotka on sijoitettu sopivasti talon yhteen kulmaan. Olohuone on todella avara, ja tilantuntua lisää vino sisäkatto. Ruokailutilaan mahtuu isompikin ruokapöytä. Keittiö on erotettu omaksi tilakseen. Kodinhoitohuoneesta pääset suoraan sekä olohuoneeseen että terassille. Kodinhoitohuoneen yhteydessä on kätevä kakkos-WC.

Kimara K 117

Kolme tilavaa makuuhuonetta, joista yksi on omassa rauhassaan talon toisella seinustalla. Olohuoneen katto on korkealla, mikä lisää valoisuutta ja tilantuntua. Tuulikaapissa ja avarassa eteisessä reilusti säilytystilaa. Kodinhoitohuoneesta on kulku suoraan ulos saunakuistille, jossa on mukava vilvoitella. Saunassa mahdollisuus puulämmitteiseen kiukaaseen. Olohuoneesta ovi isolle, osin katetulle terassille.

Kimara K 118

Tyylikäs city-nurkkainen hirsikoti sopii myös kaava-alueelle. Neljä makuuhuonetta, joissa mukavasti kaappitilaa. Tilava olohuone-keittiö, jonne kodikkuutta tuo tulisija. Toimiva kodinhoitohuone, josta oma uloskäynti. Erillinen pukuhuone, jonka yhteydessä todella tilava vaatehuone. Terassi on katettu.

Kimara K 119

Neljä makuuhuonetta, joista yksi on erillään muista, ja sieltä on oma ovi suoraan pesutiloihin. Keittiössä on runsaasti laskutilaa, ja keittiö on erotettu olohuoneesta saarekkeella ja ruokapöydällä. Avarasta kodinhoitohuoneesta on kulku kätevästi ulos. Etuoven kuisti on kokonaan katettu.

Kimara K 121

Kolme makuuhuonetta, joista kaksi isointa yläkerrassa. Päämakuuhuoneen yhteydessä todella tilava vaatehuone. Toisessa yläkerran makuuhuoneessa tilaa vaikka kahdelle sängylle. Yläkerrassa lisäksi parveke sekä tilava aula, joka sopii arkiolohuoneeksi. Yläkerran wc:ssä on tilaa suihkulle. Alakerran makuuhuone sopii rauhallisuutensa takia hyvin vierashuoneeksi. Keittiön tasot ovat kolmella seinällä ja ikkunan edessä oleva taso toimii vaikkapa aamiaispöytänä. Ruokailutilaan mahtuu isompikin ruokapöytä. Kodinhoitohuoneesta on kulku kätevästi suoraan ulos. Sekä kuisti että terassi ovat katettuja ja varsinkin terassilla on tilaa pihakalusteille.

Kimara K 123

Kolme makuuhuonetta, joista suurimmassa oma vaatehuone. Tilavassa eteisessä hyvin säilytystilaa. Olohuoneen korotettu sisäkatto tekee tilasta avaran ja valoisan tuntuisen. Saunasta on lyhyt matka terassille vilvoittelemaan, kiitos kodinhoitohuoneen oman uloskäynnin. Iso osittain katettu terassi, jossa tilaa mm. pihakalusteille.

Kimara K 125

Neljä makuuhuonetta, joista yksi on hieman erillään muista ja sopii hyvin esimerkiksi vierashuoneeksi. Varsinkin isoimmassa makuuhuoneessa on reilusti kaappitilaa. Olohuoneessa on korotettu sisäkatto, mikä tekee tilasta avaramman tuntuisen. Ruokailutilaan mahtuu isompikin ruokapöytä, ja keittiön liesisaareke toimii myös kätevänä tilanjakajana. Saunassa on tilaa vastakkaisille lauteille, ja tilavasta kodinhoitohuoneesta on kulku kätevästi ulos terassille. Kuisti ja terassi ovat katettuja ja molemmissa on tilaa ulkokalusteille.

Kimara K 126

Tyylikäs city-nurkkainen hirsikoti sopii myös kaava-alueelle. Neljä makuuhuonetta, joista yksi on omassa rauhassaan talon toisella sivulla. Kodikas olohuone, josta suora kulku katetulle terassille. Erillinen U-mallinen keittiö, jossa sopivasti laskutilaa. Ruokailutilaan mahtuu kunnon ruokapöytä. Kodinhoitohuoneesta kätevästi kulku suoraan ulos, ja tilan vieressä suuri vaatehuone.

Kimara K 136

Kolme makuuhuonetta, joissa mukavasti säilytystilaa. Säilytystilaa riittää kiitos suuren tuulikaapin sekä tilavan vaatehuoneen. Korotettu sisäkatto tekee olohuoneesta tilavamman tuntuisen ja suuret ikkunat päästävät valon sisään. Takka lisää kodikkuutta. Tilavasta kodinhoitohuoneesta on uloskäynti kätevästi terassille. Pesuhuoneeseen mahtuu kaksi suihkua ja saunassa on tilaa vastakkaisille lauteille.

Kimara Aurinkorinne

Tämä nykyaikainen ekologinen hirsikoti on myös vuoden 2013 asuntomessujen yleisön suosikki ja messujen paras talo. Kolme tilavaa makuuhuonetta, joista suurimmassa on tyylikkäät pariovet. Säilytystilaa riittää kiitos suuren tuulikaapin sekä tilavan vaatehuoneen. Korotettu sisäkatto tekee olohuoneesta tilavamman tuntuisen ja suuret ikkunat päästävät valon sisään.  Takka lisää kodikkuutta. Tilavasta kodinhoitohuoneesta on uloskäynti kätevästi terassille. Pesuhuoneeseen mahtuu kaksi suihkua ja saunassa on tilaa vastakkaisille lauteille.

Kimara K 139

Yläkerrassa kolme tilavaa makuuhuonetta sekä vaikkapa arkiolohuoneeksi sopiva aula, josta on kulku parvekkeelle. Yläkerran kylpyhuoneeseen mahtuu suihku. Alakerrassa olohuone on ylös asti auki, mikä yhdessä suurten ikkunoiden kanssa tekee tilasta todella valoisan ja ilmavan. Tulisija tuo kodikkuutta. Tilava ja käytännöllinen kodinhoitohuone, josta on kulku suoraan terassille.

Kimara K 141

Yläkerrassa kaksi todella suurta makuuhuonetta sekä oma vaatehuone. Alakerrassa kaksi makuuhuonetta, joista toisesta on ovi suoraan viihtyisälle terassille. Olohuone on auki ylös asti, mikä lisää tilantuntua. Tilava pesu- ja saunatila, josta pujahdat helposti terassille. Julkisivun yksityiskohtana varjoisa pergola.

Kimara K 144

Neljä makuuhuonetta, joista suurimmasta on kulku isolle, katetulle terassille. Olohuoneessa riittää huonekorkeutta, mikä yhdessä isojen ikkunoiden kanssa tekee tilasta valoisan. Tulisija toimii tilanjakajana olohuoneen ja keittiön välissä. Paljon kaappi- ja säilytystilaa. Saunassa tilaa vastakkaisille lauteille. Terassilla paljon tilaa ruokailuun ja viihtymiseen.

Kimara 125

Kaksi makuuhuonetta, joista toisesta pääset tyylikkäiden lasiliukuovien ansiosta suoraan aurinkoiselle terassille. Korotettu sisäkatto ja suuret ikkunat lisäävät tilantuntua. Keittiöön mahtuu isompikin ruokapöytä. Hyvänkokoinen saunaosasto. Yksityiskohtana viihtyisä lasikatettu atrium.

Kimara 126

Kaksi kompaktia makuuhuonetta. Korotettu sisäkatto ja suuret ikkunat tekevät olohuone-keittiöstä valoisan. Saunasta pääset helposti vilvoittelemaan suurelle terassille, joka kiertää taloa kahdella seinustalla. Terassilla hyvin tilaa myös ruokailuryhmälle.

Kimara 186

Toinen makuuhuoneista on alakerrassa omassa rauhassaan. Parvella riittää nukkumis- ja oleskelutilaa isommallekin porukalle. Olohuone on auki ylös asti, mikä yhdessä suurten ikkunoiden kanssa tekee tilasta todella avaran ja valoisan. Ruokailutilaan mahtuu suurempikin ruokapöytä. Saunasta on lyhyt matka terassille vilvoittelemaan. Terassin yksityiskohtana on suojaisa pergola.