Kimaran muunneltavuus vakuutti – Rakentajatarina

Peltojen lomassa, pienen pihapiirin sydämessä kohoaa idyllinen Kimara-hirsimökki. Vuonna 2014 rakennettu mökki on hieman muunneltu malli suositusta Kimara 57:stä, joka on perusmalliltaan saunamökki, mutta sopii myös pienen perheen loma-asunnoksi. Kerrosalaa mökissä on 30 ja kokonaiskäyttöalaa 57 neliötä.

Muunneltavuus vakuutti

Rakennuttaja ihastui Kimara 57:ään, juuri sen helpon muunneltavuuden vuoksi.

– Valitsin tämän mallin, sillä Kimara 57:ssä on hyvä, järkevä ja muunneltava pohjaratkaisu. Peruspaketissa tähän mökkiin kuuluu sauna, mutta meillä ei ollut sille tarvetta, kun pihapiiriin on jo suunnitteilla erillinen pihasauna. Saunan tilalle rakennettiin makuuhuone, kertoo mökin rakennuttaja.

Mökkiä käyttävät rakennuttajan lisäksi hänen lapsensa ja lapsenlapsensa. Parhaimmillaan siinä on yöpynyt jopa kymmenen henkilöä.

– Ihastuin myös tilavaan parveen, joka tarjoaa makuutilat isommallekin porukalle. Tuvan katto on avoin, joten se tuo pieneen mökkiin lisää tilan tuntua. Sitä haimme myös käsittelemällä seinät vaaleiksi. Parven lisäksi makuutiloja on alakerran kamareissa ja olohuoneessa. Tämä on oikea pieni tilaihme.

Vaikka rakennuttajalla ei ollut aiempaa kokemusta rakentamisesta, muunneltujen piirustusten saaminen sujui mutkattomasti. Saunan lisäksi muutoksia tehtiin muutamien ikkunoiden sijoitteluihin.

– Asioin Turun Kuninkojan K-Raudassa ja sain aina erittäin ammattitaitoista ja ystävällistä palvelua. Uudet piirustukset saapuivat toiveideni mukaisina viikossa. Myös muihin kysymyksiini vastattiin aina nopeasti ja asiallisesti, hän kiittelee.

Mutkaton talvitoimitus

Mökki toimitettiin talvella, jotta se olisi valmis heti kevään tullen. Pohjatyöt aloitettiin hyvissä ajoin, sillä savinen maa vaati huolelliset valmistelut ennen talon pystytystä. Pohjalle tuotiin soraa ja valettiin tukeva betonilaatta.

– Itse talon pystytys sujui nopeasti. Valmista tuli noin kolmessa kuukaudessa. Nopeamminkin varmasti oltaisiin voitu toimia, mutta kun ei ollut kiire, tämä meni hyvin näin.

Myös talon toimittajan kanssa yhteistyö sujui mutkattomasti.

– Oli todella miellyttävää asioida asiantuntevan myyjän kanssa. Sain hyviä neuvoja ja lisätilauksetkin tulivat aina ajallaan. Rakentamisesta täysin tietämätön selvisi projektista hyvin, rakennuttaja suitsuttaa. – Aikataulut pitivät aina kutinsa, mikä oli erittäin tärkeää, koska kyseessä oli talvitoimitus ja tekemään piti päästä säiden salliessa.

Kestävä hankinta

Hirsimökki oli rakennuttajalle selkeä valinta alusta pitäen. Mökin oli oltava toimiva ja turvallinen myös pienille lapsille.

– Hirsirakentamisen terveellisyys vakuutti. Puu hengittää vuodenaikojen mukaan eikä kerää kosteutta. Hirsi on lämmin, kodikas ja ympäristöystävällinen, ekologisesti kestävä rakennusmateriaali, rakennuttaja perustelee.

Mökissä ei ole lämmitystä, joten se vaikutti myös olennaisesti materiaalien valintaan. Siksi esimerkiksi ikkunoista tehtiin kolminkertaiset.

– Hirsitalo on käytännöllinen. Emme halunneet mökkiin keskuslämmitystä. Lämpö saadaan pienestä mutta tehokkaasta kamiinasta sekä muutamasta patterista. Tiiviit ikkunat pitävät lämmön sisäpuolella, rakennuttaja toteaa.

Pintakäsittelymateriaalit valittiin huolella. Ne ovat kaikki terveellisiä ja ympäristöystävällisiä sekä sisätiloissa että ulkopinnoilla.

Paikka hyvälle ololle ja rentoutumiselle

Rakennuttajalle on alusta lähtien ollut tärkeää, että mökki ei ole työleiri, vaan paikka rentoutua ja ladata akkuja. Siksi mökkiä on viimeistelty pikku hiljaa aina, kun siltä tuntuu.

– Täällä nautitaan olosta. Ihailemme ikkunasta maisemia ja seurailemme pihapiirin eläinten, lintujen, peurojen, hirvien ja kettujen, elämää yhdessä lastenlasten kanssa, rakennuttaja kertoo.

Kauniisti sisustettu mökki kutsuu rentoutumaan aina kun siihen on mahdollisuus. Usein rakennuttaja ajaakin mökille vaikkapa työpäivän päätteeksi. Pohdinnassa on vielä, tehdäänkö mökkiin keittonurkkaus.

– Kesäisin teemme paljon ruokaa ulkona kesäkeittiössä, ja pihapiirin muissa rakennuksissa on mahdollista tehdä ruokaa, joten välttämättä keittiötä ei tässä rakennuksessa tarvita.

OTA YHTEYTTÄ KIMARA-MYYJÄÄN JA KYSY LISÄÄ