Hirren hyvät ominaisuudet vakuuttivat – Rakentajatarina

Hirsirakentaminen kävi Tuomas Mäkelän mielessä ensimmäisen kerran jo parikymmentä vuotta sitten. Nyt uuden hirsirakenteisen omakotitalon valmistuminen alkaa olla loppusuoralla. Uudessa kodissa on kiinnitetty erityisesti huomiota arkisten asioiden toimivuuteen aina kahvinkeittimen paikasta alkaen.

Tuomas Mäkelä huokaa tyytyväisenä: maaliskuussa aloitettu rakennusprojekti on hyvällä mallilla ja perhe pääsee muuttamaan uuteen kotiinsa tammi–helmikuussa. – Nyt teemme väliseinien levytyksiä, eli talo alkaa näyttää talolta myös sisältä. Erityisesti lapset ovat innoissaan, kun omien huoneiden paikat alkavat hahmottua. Enää oma koti ei ole vain viivapiirros paperilla. Aloitusta edelsi pitkä ja huolellinen suunnittelu- ja valmisteluvaihe. Ensimmäinen versio talopohjasta oli paperilla jo vuotta aiemmin. Rakennustöistä ja projektin johtamisesta perhe on vastannut enimmäkseen itse. – Ammattitimpurin kanssa rakennetaan yhdessä 2–3 päivää viikossa ja lopun aikaa teen omatoimisesti. Onneksi työnantaja mahdollistaa 50 % työajan, Mäkelä sanoo. – Vaimo sitten pitää kotia pystyssä ja vastaa esimerkiksi kiintokalustuksen suunnittelusta sekä pintamateriaalien valinnoista. Näin rakentamiseen varattua aikaa ei kulu erilaisia suunnitelmia tehdessä tai tarjouksia hakiessa, ja työmaalla saadaan tarvittaessa suoraan vastaus esimerkiksi siihen, että minkä kokoinen kylpyamme on tulossa kylpyhuoneeseen. Tällä on iso merkitys kokonaisuuden kannalta.

Talo toiminnallisuuden ehdoilla

Uutta kotia suunniteltaessa lähtökohdaksi otettiin päivittäinen logistiikka ja tilojen toimivuus: mihin kahvinkeitin laitetaan, mihin lasketaan likaiset sukat, missä säilytetään pyöräily- ja urheilukamoja. Lopulta lähes kaikki toiveet pystyttiin ottamaan huomioon, mutta kompromissejakin vaadittiin. Isot linjat perhe suunnitteli itse, ja tutun rakennussuunnittelijan avustuksella toiveet ja realiteetit saatiin lopulta loksahtamaan paikoilleen melko lailla helposti. – Ensimmäisessä mallissa mentiin jo liikaakin talon toiminnallisuuden ehdoilla ja siitä syntyi hukkaneliöitä. Lopputuloksessa huomioidaan paremmin esimerkiksi taloa ympäröivät upeat maisemat. Myös lasten musiikkiharrastus otettiin huomioon, kun autotallista tehdään lapsille oma musiikkihuone. Auto saa talvehtia jatkossakin ulkona autokatoksessa. Aivan ensimmäistä kertaa Mäkelä ei vasaraan tarttunut, vaan hänellä on kokemusta pienelementtitalon rakentamisesta reilun kymmenen vuoden takaa. Toinen talo oli varmaankin helpompi?

– Ei ole ollut, Mäkelä naurahtaa. – En voi todellakaan sanoa osaavani rakentaa taloa yksin. Tietysti moni perusasia on nyt paremmin hallussa. Eri työvaiheet eivät tulee enää yllätyksenä ja projektin hallinta on helpompaa, mutta kaksikerroksisen rinnetalon rakentamisessa on omat haasteensa. Autokatos, parveke, terassi ja iso sisäänkäynti toisesta kerroksesta näyttävät paperilla hienoilta, mutta käytännössä toteutus juurikin rinteessä voi olla hankalaa. Rakentaminen on hidasta sekä vaativaa ja sitä myöten kustannukset mm. työtunteina, telinevuokrina ja nosturipalveluina voivat nousta yllättävän paljon. Erityisesti Mäkelä kehottaa käyttämään aikaa hyvän urakoitsijaverkoston kokoamiseen ja taitavan timpurin löytämiseen. Ennen kuin laaditaan mitään tarkkoja aikatauluja, on tärkeää, että kaikille projektiin osallistuville urakoitsijoille on selvillä millä aikataululla kenenkin palveluja tarvitaan. – Työt sujuvat huomattavasti helpommin, kun esimerkiksi maanrakentaja, putkimies, timpuri ja sähkömies toimivat saumattomasti yhteen ja tietävät milloin heidän palveluja tarvitaan. On hyvä kuitenkin muistaa, että hartiapankkirakentaja toimii työmaan vastaavana työvaihekoordinaattorina itse ja huolehtii ja vastaa siitä, että kunkin työvaiheen suorittaja on tietoinen työmaan eri vaiheista ja tarpeista riittävän ajoissa. Meillä varsinkin timpuri ja tarvittaessa vastaava mestari ovat olleet tässä apuna.

Yksinkertainen ja ymmärrettävä seinärakenne

Hirrestä rakentaminen on pyörinyt Mäkelän mielessä jo parikymmentä vuotta. Eniten miellytti seinärakenteen yksinkertaisuus: yksi materiaali sisäpinnasta ulkopintaan asti.

– Tietysti hirsirakenteen ekologisuus ja vaikutus mm. sisäilman laatuun olivat allergisella perheellä syy materiaalin valintaan. Ja onhan hirsi trendikäs materiaali. Myös tuttavaperheen hyvät kokemukset uudesta hirsitalosta vaikuttivat päätökseemme.

Mäkelä korostaa talon valinnassa myös hyvän myyjän merkitystä. Risuja saavat niin hätäilijät kuin muiden myyjien haukkujatkin.

– Meidän oma myyjämme Jukka Lamminpää K-Rauta Kuninkojasta jopa hieman toppuutteli meidän intoamme ja kehotti miettimään asioita rauhassa. Tuli tunne, että meillä oli vapaus päättää itse ja että kaikki tehtiin huolellisesti alusta loppuun.

Lue rakentajatarinan valmistumisen jälkeinen jatko-osa täällä.